Olli Toivanen's Incontinence! The Musical



Kirjoittelusta

Jonkinlaisena harrastuksena tekijä kirjoittelee pienimuotoisia huumorijuttuja, joiden laajemman levityksen estävät a) arkuus ja b) kyvyttömyys ymmärtää suomen kielen pilkkusääntöjä.

Muutama lyhyt esimerkki:

Näihin pienimuotoisiin huumorijuttuihin kuuluu myös pari romaania, kirjoitettu NaNoWriMo-kausina 2006–2014, yksi per vuosi — ei syytä hyppiä seinille; yksikään ei ole paljoa yli 50 000 sanan, eli ovat hyvin lyhyitä romaaneiksi. Yksi näistä on nimeltään "Päivä yliopistolla", kirjoitettu 2006, jonka juoni ei ole sen nimeä monimutkaisempi —

No, paitsi siltä osin että "Päivä yliopistolla" sisältää tiibetiläisen kuolleiden kirjan, sylkevän kompaktin tikkuhyönteisen, epämääräisen kampusradion, yhden professorin joka on paha, ja toisen jolla on ongelma:

"Muuten… Kämäräinen on palannut eläkkeeltä."

Tobias hätkähti. "Ei voi olla totta!"

"Kyllä se on. Ei Kämäräistä ilmeisesti tosiaankaan mikään pidä poissa täältä. Oli tullut tuuraamaan Nullbödeliä; Böde oli joutunut sairaalaan syystä äks-toiseen."

"Ei voi olla totta!"

"Häh? Mikäs Kämäräisen tappaisi?"

"Kämäräinen on kuollut!"

Tuttava käänsi päätään ja katsoi Tobiasta. "Mitä?"

"Kämäräinen on kuollut! Kuolinilmoitus oli lehdessä viime kuussa! Ja hautausmaalla on hauta ja hautakivi!"

"No mitenkä Pekka sitten sanoi että Kämä oli pitänyt niiden luennon tänä aamuna? Ja Miina, ja Unelma, ja Sirpa, ja Leena?"

"Ei voi olla totta."

"No mitä sitten? Ei kai nyt matematiikan luennoitsijakaan palaisi kuolleista luennoitsemaan kurssia… jota on pitänyt edelliset kolmekymmentä vuotta… pelkästä tottumuksesta…" Tuttava hiljeni ja katsoi kattoa. "Eihän?"

Toinen romaani, "Yliopiston loppu" (2007), ei nimestään huolimatta sisällä kiiltäväsilmäistä hyypiötä jolla on kivääri ja pahat aikeet. Ei, se sitä vastoin sisältää opiskelijoita vuonna 2050 yliopiston jälkeisissä tilanteissa, ansaitsemassa elantoaan, kuten tämä sivuhenkilö:

"Ohjelmapalvelu Nuuttipukki päivää. Kuinka voin auttaa?"

"Sä — sä olet se joka, niinku, niinku vie asioita pois?"

"Näin on nuutit! Mitä olisi vietävä?"

Ei ruumiita, Nuuttipukki ajatteli. Ei kuolleita ihmisiä, ei kuolleita elämiä tai niiden osia. Vain poisvietävää kauniiden naisten surua tai ylimääräisiä irrottajia.

"Mä en oikein tiedä mikä tää on — tällainen, äh, tällainen massa tässä sohvan takana. Voisitko sä tulla katsomaan että saako sen vietyä pois?"

Nuuttipukki otti osoitteen ja kirosi itsekseen. Niin loistava konsepti! Nuuttipukki, ollen Joulupukin negatiivi, vie räyhäten, sarvitalja niskassa, pois kaiken ylimääräisen — ja mitä hän veikään? Yleensä roskia pihalle tai humalaisia kotiinsa.

Ehkä hänen pitäisi profiloitua enemmän jollekin pienelle alalle; vaikkapa niiden uskonto-tyyppien viihdyttäjäksi. Siinä olisi pieni mutta kuulemma oikein uskollinen yleisö. Voisi hankkia hieman, hm, spesifimpää rekvisiittaa, ja vaikka aina joulun tullen tulla Joulupukkina poltetuksi ristillä.

Nuuttipukki, entisen Joensuun yliopiston entinen opiskelija hänkin, veti päälle sarvitaljansa ja suuntasi bussilla kohti annettua osoitetta. Onneksi se sentään oli samassa kaupungissa; hän ei tahtonut enää päätyä Rovaniemelle riitelemään siitä, kuuluivatko hänen matkakustannuksensa ulos lasketun kissan laskulaskuun.

Annettu osoite oli korkea kerrostaloarkologia: rakennus yhtä hirveä kuin nimensäkin. Kaksikymmentä kerrosta yhtenä aaltoilevana massana, joka kerroksessa valokuilujen ja avointen tilojen ohessa tilaa tuhansille asukkaille. Silmiin näkyvistä nimitiedoista päätellen suuri osa oli lapsiperheitä, ja aika moni oli nimistä päätellen peräisin Venäjältä tai Amerikasta. Tarkemmin sanottuna annettu osoite oli viidennessä kerroksessa, ja sen ovelle päästäkseen Nuuttipukki sai nousta neljät portaat — joista yksi ei edes ollut liukuva — käyttää kahta hissiä, ja laskeutua kahdet portaat ja yhden kierrerampin.

Paransiko se todella asuinrauhaa että arkologiasta ei ollut julkista karttaa? Luulisi pelkästään maalta tulevien serkkujen aiheuttavan liikaa meteliä kun eksyivät viikoksi etsiessään Jumi-serkun ovea.

Pukki koputti oveen — no, koputti asukasta silmillään — ja astui sisään.

Kyseessä oli, kuten hän olikin asiakkaan yleisten tietojen perusteella pelännyt, ikiopiskelija. Asunnon seinät olivat käytävistä poiketen harmaat eivätkä valkoiset, mutta Pukki pelkäsi ettei niitä silti oltu maalattu tuohon väriin. Jaloissa rahisi jokin, joka saattoi — saattoi — olla vain muodikas rantasantakorvike.

Naulakon päällä istui tulen mustuttama ja sangen kuollut hajunsyöjä.

"Terve-päivää. Nuuttipukki vai? Joo se syöjä, tukehtui pölyyn. Kumma herkkä laite."

Nuuttipukki nyökkäsi sarvekasta päätään ja pyysi tietä poistettavan luo. Ikiopiskelija, noin kolmekymppinen parrakas mies, raapi repaleisen t-paidan peittämää kylkeään ja laahusti asunnon toiseen huoneeseen.

Sen yhdellä seinällä roikkui ikivanha lattatelevisio, jonka sisästä roikkui verkkomuuntimia ja jatkojohtoja. Huoneen toisessa päässä oli sohva: mustanharmaanruskeanlikaisenvalkoinen vuori tekonahkaa, vihertävää täytettä ja kiiltäviä korjausliimalaikkuja. Sen kurttuisista uumenista pisti esiin niin repun hihna, takin hiha kuin — ilmeisesti — tennismailan varsikin.

"Niin tämä, tämä sohvako pois?"

"Hullu pukki! Ei minun sohvaa ja sänkyä minnekään viedä! Ei, vaan tuo joka on sohvan takana —"

* * *

Biologian professori Eliöjuurella oli tapana sanoa näin:

"Elämän synty on täysin luonnollinen ja helppo prosessi. Tarvitaan vain riittävän suuri astiallinen — vaikkapa maapallo — vettä, sopivaa esiorgaanista limaa ja muuta mömmöä, riittävästi energiaa — tuollainen planeetan peittävä ukkos- ja tulivuorimyrsky käy hyvin — ja sitten riittävästi aikaa — sanotaan vaikkapa pari miljoonaa vuotta. Siinä alkaa sitten elämä kuhisemaan, ja pian ollaan jo esimerkiksi matemaatikon tasolla."

Hänellä oli myös tapana jatkaa asiasta näin:

"Hm, ja sitten jos on kiire eikä esimerkiksi saa planeettaa varattua, hm, laboratoriokoetta varten, niin yleensä riittää käydä lähimmässä opiskelija-asunnossa. Sieltä löytyy helposti sängyn alta ja likasangon vierestä ryömivää elämää joka on täysin omillaan saastasta siinnyttä."

* * *

Nuuttipukki veti kangasliinan suunsa eteen ja kurkisti sohvan taa, puoliksi peläten että jokin katsoisi takaisin.

"Äh, mikä tuo on?"

Asunnon omistaja levitteli käsiään.

"No, äh, mikä se, mikä se on ollut?"

"Mitä sitä nyt, kaikenlaista… Kun kotiväki lähetti… ruokapaketin lähetti ja sitä en muistanut avata, ja sitten sen viereen oli niin helppo kerätä sellaista muuta, hm, ulosvietävää, ja se juomapullo, siis olut, olutpullo saattoi jäädä auki ja kaatua siihen, ja siitä kertyi tuollainen —"

"Ei kai tuo ole tennismaila joka tuolta pistää?"

"Niin, minulla kun, kun niitä kaksi, niin ajattelin jos sitä voisi, voisi lattiaa pitkin työntää jotta saisi sohvan luota pois — mutta se ei oikein liiku. Maila vain tarttui kiinni siihen rihmastoon."

Nuuttipukki mietti. "Entä jos siihen vain laittaisi peiton päälle ja unohtaisi koko asian?"

Opiskelija naurahti hermostuneena. "Eihän se, se minua haittaa mutta, mutta poikaystävä tuli käymään ja väitti niin kivenkovaan että se kuiskailee."

Pukki astui askelen kauemmas. "Se puhuu?"

"Niin vain Ramin mielestä. Ja kuiskailee, ei puhu. Ja Ramilla on hyvä mielikuvitus. Mutta minä, äh, en ole aina niin hyvä huomaamaan tuollaisia asioita —"

"Entä jos se ymmärtää että me, me suunnittelemme sen lemppaamista ulos?"

Opiskelijakin astui askeleen kauemmas. "Äh, enhän minä sitä, siis jos se on, siis halua sitä — sitä satuttaa, kunhan jos se vain menisi pois —"

Kaksikko poistui toiseen huoneeseen ja huomasi puhuvansa kaiken varalta kuiskaten.

"Eihän se voi elää?" opiskelija kysyi, silmät vilkuillen sohvahuoneen suuntaan.

"Se on", Pukki kuiskasi. "Se että elääkö se, niin, niin elääkö nyt opiskelijakaan? Kunhan vain on. Ja tuo kyllä on sellainen — sellainen läjä että se on. Ei ehkä elävä, mutta takuulla ei myöskään rauhassa kuollut."

"Mitä sille voi tehdä?"

"Minulla on idea, mutta maksu etukäteen."

"Kyllä. Kyllä — en minä tahdo nukahtaa sen viereen. Voi olla sitten heräämättä — tai jos on onneton, niin herätä. Minä maksan."

Sopiva rahamäärä vaihtoi silmillä käskien tiliä, ja Nuuttipukki hamusi viittansa taskusta pienen metallirasian.

"Mikä tuo on?"

"Yleensä suitsukkeita varten, mutta nyt sille on enemmänkin käyttöä. Onko täällä ylimääräistä paperia tai jotain?"

"Mitä sitä — siitähän tulee tulta!"

"Kyllä. Nuuttipukki sanoo nimittäin että tuo tuolla voidaan hävittää vain tulella."

* * *

Pari tuntia myöhemmin nokinen ja kipeää kylkeään pitelevä Nuuttipukki ontui asunnolleen, kiroten palohälyttimiä, panikoivia naapureita ja räjähtäviä roskaolioita.

Talja lensi nurkkaan, ja jälleen kerran Pukki mietti josko hänen olisi sittenkin pitänyt käydä yliopisto-opintonsa loppuun saakka.

Tuskin sentään. Eipä tuo vanha kunnon raivohäiriö-Mattikaan ollut ollut niin kovin onnellisen näköinen kun oli soittanut sieltä Iso-Opistolta silloin joskus.

Hetken Pukki mietti pitäisikö hänen soittaa Matille, ehkä kysellä kuulumisia tai paikkaa täydennyskoulutuskeskuksessa, mutta sitten hän vain huokaisi ja nielaisi ravintopillerin, ja sitten irrottajan.

Kyllä yksityisyrittäjyys opiskelun voitti, kyllä kai.

* * *

Näiden epämääräisten sähellysten ja kolmen muun lisäksi tekijällä on listallaan muutama romaania lyhempi pitempi tarina ("Solu" ja "Yleinen ja yhtäläinen", jotka kertovat, tässä järjestyksessä, solu- ja armeijaelämästä) ja pitkä liuta sekalaisia pikkutarinoita.

Voit vaikka katsoa millainen "Solu" (kirj. 2008) on. (pdf-linkki)

(Lukijan kannattaa pitää mielessä että romaanin kirjoittaminen ei kerro mistään muusta kuin siitä ettei älyä lopettaa ajoissa. Sido simpanssi näppäimistön ääreen ja syntyy romaani; kirjoittaminen on helppoa. Se vaikea puoli on kirjoittaa hyvin.)

Joten: Olli Toivasen romaanit vuoden 2014 alkuun asti —

  1. Päivä yliopistolla (2006)
    Kuten yllä: yliopistolla liikkuu päivän aikana paljon outoa väkeä, eli business as usual; loppua kohti tarinasta löytyy myös juoni.
  2. Yliopiston loppu (2007)
    Kuten yllä: vuonna 2050 muutama edesmenneen yliopiston opiskelija päätyy etsimään yliopiston lopun syytä. Siis siinä vaiheessa kun on ensin 2/3 kirjasta haahuiltu muuta ja pelätty Hamuli-nimistä lastenkirjahirviötä. Lisäksi matkustetaan laivalla, törmätään merirosvoihin, ja koetaan muuhun juoneen liittymätön vallankumous kaukomailla.
  3. Illuminatus '08 / Tyhjän kortin uhrit (2008)
    Satanistityttö tutkii helsinkiläisen salaliittoteoreetikkokommuunin jälkiä. Jälkiin sisältyy pernaruton vaara, joten kummallakin osapuolella on aika lailla piru merrassa. (Kirjassa on ihan oikea juoni!)
  4. HANAKO (2009)
    Tapahtuu nykypäivänä, joskin maailmassa jossa Joensuun yliopisto on Suomen toiseksi suurin ja vanhin. Tämän fantasian lisäksi tapahtumapaikka on maailma jossa aaveita on olemassa. Erään jatko-opiskelijan päivä alkaa sillä että työhuoneen nurkasta löytyy ihmisen pääkallo; laitoksen johtaja vastaa tähän "Taasko yksi niitä?", ja päivä huononee siitä kunnes professorikunta laahustaa piirissä pentagrammin ympäri ja messuaa "Ba-nach! Ba-nach!" jne. (Näistä tähänastisista se jossa kaikkein avoimimmin revitään draamaa siitä että maailma kusee päähenkilön päälle uusilla jännittävillä tavoilla.)
  5. Maan alla (2010)
    Yliopistoihminen — hei, pitää kirjoittaa siitä vähästä jota tietää! — menee maalle. Ensimmäiseksi huolenaiheeksi kohoaa että laitumella on lehmä jolla on silmälappu. Toiseksi ja kolmanneksi että paikkakunnalla on tapahtunut kaikenlaista väkivaltaista outoa, ja tapahtumat ovat alkamassa tapahtumaan uudestaan. (Romaani jossa, outoa kyllä, käytetään v-alkuista voimasanaa n. 500 kertaa useammin kuin mitä kirjoittaja on käyttänyt kyseistä sanaa eläessään. Probleeman syy eräs liian nuorekas sivuhenkilö.)
  6. God Problems (2011)
    Koska pitää harjoittaa myös englannin kieltä. A regular guy gets seemingly divine powers, but no theology.
  7. Call of the Void (2012)
    Two foreigners end up in Finland. Soon bears appear.
  8. Ice Milk (2013)
    Either your brother is a crazy gaslighting serial killer, or the world is ending. (Initial inspirations: the Isdal woman, too many episodes of Air Crash Investigation/Mayday, Hogewey dementia village, self and a family member moving to foreign parts for (academic) jobs; an ill-advised idea to perpetrate an epistolary novel.)

Loistavia juoni-ideoita parasta romaania ikinä varten on tallessa monta.