Olli Toivanen's Hallucinatory Smorgasbord of Non-Measurable Sets



Harrastukset ja kieli

Vievät luppoajan. Hyvää makua minulla ei ole; taiteesta en mitään ymmärrä; ja en ole enää/vielä siinä iässä että jaksaisin välittää mistä minun pitäisi olla kiinnostunut.

Japani

Japania en puhu, mutta osaan sen verran irtolauseita että pystyn vakuuttamaan vähemmän kielestä tietävän että kaveri on ihan wakarimasen. Japanin historiaa ja kulttuuria ja muuta on hallussa samalla tavalla. Kyllähän tuosta Meiji-reformaatiosta ja vanhasta kunnon Oda Nobunagasta ("Munkeille keihästä! Ähää!") mielellään lukee, mutta minkä lukee niin sen melkein saman tien unohtaa.

Tolkien ja Lovecraft

Eli J.R.R. Tolkien joka kirjoitti Tarun sormusten herrasta ja keksi sille tällaisen aika ison kehysmaailman; ja H.P. Lovecraft joka kirjoitti kauhutarinoita ötöistä jotka eivät ole pahantahtoisia, vaan vain sattuvat olemaan sellaisia että jos näkee niin järki menee.

Näiden kahden tuotokset on tarkkaan luettu, History of Middle-Earth-sarjaa ja S.T. Joshin elämäkertaa myöten, ja kykenen avautumaan kummastakin niin positiivisesti kuin negatiivisesti mutta aina intoa täynnä pitempään kuin mitä edes pahimmissa peloissasi luulisit.

Fan-fictiota aiheella "Alussa Azathoth soitti musaa: eli entä jos valarin paikalla olisivatkin olleet Cthulhu ja kaverit?" ei ole vielä tullut kirjoitettua, mutta älä yllytä. (Muita potentiaalisia aiheita: "Randolph Carter Konnussa", "Balrog vastaan shoggoth — kumpi voittaa?", ja At the Mountains of Moria.)

Niin ja runoudesta en mitään ymmärrä enkä tiedä, mutta Lovecraftin Fungi from Yuggoth on oma suosikki; 36 sonnettia joista jonkin luonnonlain mukaisesti kolme ensimmäistä ovat huonoimpia. Mutta esimerkiksi numero 14, "Star-Winds":

It is a certain hour of twilight glooms,
Mostly in autumn, when the star-wind pours
Down hilltop streets, deserted out-of-doors,
But shewing early lamplight from snug rooms.
The dead leaves rush in strange, fantastic twists,
And chimney-smoke whirls round with alien grace,
Heeding geometries of outer space,
While Fomalhaut peers in through southward mists.

This is the hour when moonstruck poets know
What fungi sprout in Yuggoth, and what scents
And tints of flowers fill Nithon's continents,
Such as in no poor earthly garden blow.
Yet for each dream these winds to us convey,
A dozen more of ours they sweep away!

Ihmisen pitää olla tyhmä tai snobi, tai molempia, jos ei pidä tuosta. (Tietysti ihminen saattaa myös olla erilainen kuin minä, olematta silti yhtään huonompi, mutta ei ajatella sitä vaihtoehtoa nyt.)

Lovecraftin varsinaisista tarinoista suosikkeja ovat the Statement of Randolph Carter ja At the Mountains of Madness; tai ne ainakin ovat suosikeista lyhimmästä ja pisimmästä päästä.

Ja Sormusten herrassa suosikkikohdat ovat Noitakuningas Pelennorin kentillä, balrog Moriassa ja liitteet; luultavasti tämä on merkki jonkinlaisesta viasta ihmisessä että pitää kirjasta mutta itse kirjaa enemmän sen liitteistä. Ja samaten kukaan joka ei pidä Silmarillionista ei voi olla hyvä ihminen, okei?

Jos joku ei ole samaa mieltä niin voimme riidellä; mutta ilmoitan jo etukäteen että jos jään makuasioista riidellessäni häviölle niin sanon että jänishenget unissani ilmoittivat että tämä on galaksin mielipide; harvalla on työkalut tätä vastaan väittämiseen.

Nörttiasiat

Yleisiä fantasia-scifi-tekniikka-nörttiasioita tulee seurattua. Asimovit, Clarket ja Heinleinit on hyvin luettu. Itse tulee luettua näitä englanniksi koska

En tiedä onko tämä sellaista snobbailua; toivottavasti ei.

Luonnontiedepuolen tyyppinä en oikein pidä niistä ihmisistä joita kutsun snobeiksi: niistä jotka mustat muovisankalasit päässä juovat kallista kahvia pienistä kupeista, puhuvat siitä miten jokin on postmodernin inkontinentaalisen methodin mukaan passe, ja katsovat elokuvateatterin listaa kuin kotiopettajatar kondomia. En toisaalta pidä siitäkään väestä joka katsoo töllöttimestä lätkää liian pienet alushousut jalassa, mölisee ja oksentaa lähibaarin nurkalla iltayöstä, pitää huumorina sitä eddä puhudaan hassulla äänellä kado niinku, niinku, ja hoetaan sitä samaa, niinku, niinku, katsoo kaikkia erilaisia kieroon, ja äänestää Perussuomalaisia koska kehe kehe sillä saa keskisormen pystyyn. (Ehkä siellä välissä on muutama ihminen jotka eivät ärsytä minua; ainahan sitä voi toivoa.) Menen siis snobeja pidemmälle ja inhoan sekä populaa että heitä. Ja sitten menen katsomaan Transformers 2:n ja sanon että tämä oli hyvä elokuva, jee; sitten luen vähän Miltonia ja sekin on ihan jee. En minä tiedä mikä minä olen; kusipää luultavasti.

(Samanlainen kustaan-omien-niskaan mielipide on se, että Japanissa on 127 miljoonaa potentiaalista ääninäyttelijää ja kauhistuttavan iso, laaja ja tukeva ala; Suomessa on 5 miljoonaa ihmistä ja ääninäyttelyala koostuu lastenviihteestä. Tämän kuulee, vaikka poikkeuksiakin on.)

Ja nyt niitä kirjasuosituksia:

Muusta nörtteilystä sanottakoon että a) Babylon 5 on paras scifi-sarja ikinä, b) Star Trekkiä en ole ikinä katsonut enkä katso, c) filk-musiikkia ja muutakin nörttirokkia ja kaikenlaista huumorimusiikkia tulee kuunneltua, ja muutamia sen suunnan kuninkaita (ja netissä musiikkiaan myyviä) ovat Tom Smith, Paul and Storm, ja Jonathan Coulton, d) coneissa en käy kun olen antisosiaalinen ja laiska, ja e) mikään jonka kohdeyleisö on tarpeeksi pieni ei ole minulle vierasta.

Viimeisenä nörttiasiana vielä se, että läppäri on Samsung R530 Acer Aspire V5-561G jossa on Ubuntu-Linux; molempiin olen tyytyväinen ja kaikenlainen tietokoneilu kiinnostaa, mutta en ole erityisen hyvin mistään perillä. Ubuntukin tuli hankittua vasta kesällä (2010), vuosikausien haikailun, lanteiden nykimisen ja Win-XP:n käytön jälkeen.

Huumori

Nauran mille tahansa. Erityisesti tosin sellaisten ihmisten tuotoksille jotka ovat hauskoja. Muutama esimerkki — eli "koetan keksiä mahdollisimman monta, mutta kun on mieli kuin haulikolla ammuttua reikäjuustoa":

Tiede

Tieteen popularisointikirjallisuutta tulee välillä luettua. Tästä alasta minulla on myös mielipiteitä jonkin verran enemmän kuin matemaatikon meriiteillä voi lunastaa (matematiikka ei ole tiede!); jos katsoo läpi nämä kirjat niin se minun mielipiteeni saattaa alkaa hahmottua.

Ei tule äkkiä noiden kirjojen sisällöstä mieleen sellaista mitä en allekirjoittaisi.

Listasta saattaa huomata että siinä ei ole yhtään suomalaista nimeä. Suomen suhteen tilanne on tämä: Esko Valtaoja on kuningas, herra, ja mestari. Jos hän tarvitsisi partasiirteen niin minulla olisi höylä kädessä alle kolmen sekunnin. Valtaoja on huumoritajuinen, optimisti, ja omaa hyvin kalibroidun paskafiltterin. (Ja lisäksi on käynyt keskustelua kaksi kirjaa piispan kanssa tieteestä ja uskonnosta menettämättä kovin pahasti hermojaan; en kostunut noista Juha Pihkala-piispan osista mutta Valtaojan osat ovat herkkua.) Olen lukiessani huomannut että olen n. 90% ajasta samaa mieltä kuin Valtaoja; joskus luettuani paljon enemmän kuin ennen lukemista; luulen että saattaisin olla 95% samaa mieltä erään Kari Enqvistin kanssa mutta kun en ole vielä saanut aikaiseksi lukea kovin montaa hänen kirjoistaan. Vitae brevis, böckerpino longa, tai jotain. Samaten Hannu Karttunen kirjoittaa kirjoja joita on ilo lukea, Olli Lehto on kirjoittanut muutaman matemaattisen elämäkerran (Nevanlinna, Väisälät, Lindelöf) joista olen muutaman lukenut ja pitänyt.