Olli Toivanen's
Sandwich/Dunwich Disambiguation Page



Diskordiaaniasiaa

Tuo kuva on kynällä ja GIMP:illä retusoitu omena, jossa on kreikkalaisten aakkosten kappa-kirjain. Tämä on viittaus kyseenomaisen paikan muinaisen mytologian tarinaan Eriksen kultaisesta omenasta, joka tarinassa johti Troijan sotaan, ja joka oli tarinana jonkin verran Prinsessa Ruusunen-sadun alun tapainen.

Jotakuinkin näin:

Oli Olympos, jumalten koti. Oli siellä häät; hääpari itse ei ollut tärkeä, muussa mielessä kuin että oli niin tärkeä että kaikki jumalat ja jumalolennot ja joenhenget ym. oli kutsuttu paikalle.

Kaikki paitsi yksi: sillä Eris, sekasorron ja ristiriidan jumalatar, ei ollut oikeastaan kenenkään mielestä ideaalinen häävieras. Jos hän olisi paikalla, niin joku varmaankin varastaisi morsion eikä toisi tätä takaisin, ja sulhanen päätyisi sairaalaan auottuaan päätään sodanjumala Arekselle; näin oli käynyt aiemminkin, eikä kukaan, ylijumala Zeus kaikkein vähiten, tahtonut tilanteen toistuvan.

Tämän järjestelyn ongelma oli siinä että kaikkien paitsi yhden kutsuminen oli riitasointu. Riitasointuna ja poikkeavuutena se nousi niistä vastaavan jumalolennon mieleen kuin järveen pudonnut omena veden pinnalle: ja riitasointujen ja epäjatkuvuuskohtien ja outojen poikkeuksien jumalolennon ollen jumalatar, Eris itse, kutsun puute oli paljon nopeammin perillä kuin yksikään kullattu kutsu olisi ollut. Niinpä hän kirosi Aeolian postilaitoksen, lähinnä siksi että se tuntui hyvältä idealta sillä hetkellä; ja sitten hän, Eris, hän jota viisaat eivät mainitse, ja jonka tyhmät jättävät mainitsematta, hän meni puutarhaansa.

Ja sitten, kun häiden virallinen osa oli ohi, ja syömisestä ja juomisesta ja juoruamisesta ja hälisemisestä koostuva osa oli juuri pääsemässä käyntiin; kun Ares ja Poseidon väänsivät kättä, ja Hermes valitti että häntä ei ikinä arvostettu runoilijana; kun Hebe, jumalten juomanlaskija, katsoi kauhun vallassa ambrosian ja nektarin katoamistahtia — silloin jumalten salin ovesta pomppi sisään, ja vieri lattiaa pitkin salin keskelle, pieni kultainen esine.

Se oli omena: josko se oli kultaa vaiko vain kullanhohtoinen ei ollut olennaista, koska oli välittömästi ilmeistä että se oli ikuinen, suunnattoman arvokas, ja sanoinkuvaamattoman kaunis.

Siksi että se oli sanoinkuvaamattoman kaunis sitä ei sen tarkemmin kuvailla tässä.

Omenan kyljessä oli yksi yksinäinen kreikkalaisilla kirjaimilla kirjoitettu sana: Hermes, viestinviejien ja varkaiden jumala, poimi salamaakin nopeammin omenan, ja luki sanan.

"Kallisti", se oli.

Johon Zeus, ylijumala, jumalten isä, sanoi: "Mitä helvettiä se tarkoittaa?"

"Vitustako minä tiedän", Hermes sanoi.

"Käytöstapoja saatana", sodanjumala Ares sanoi, silmät välähtäen punaista hehkuen.

Tässä vaiheessa Hebe käveli saliin ja kantoi kalleimman nektari-amforan pois; kun sodanjumala alkaa kiroilemaan, viisaat varautuvat aineellisten vahinkojen varalta.

"No?" Zeus sanoi, ääni kuin kaukainen ukkosen jyrinä, joskin selvemmin artikuloiva. "Eikö kukaan tiedä tätä kreikkalaisten kieltä? Millaisia jumalia me olemme jos emme edes omiemme kieltä tiedä?"

Tähän Ares kohautti olkiaan, ja taputti vyöllään olevia miekkoja, nuijia, tikareita ja tapparoita; kun kantaa painonsa verran lumottuja aseita ja hengittää tulta ja myrkkykaasua, ei tarvitse suuria verbaalisia lahjoja.

"No?" Zeus toisti. "Kukaan?"

Hermes kohautti olkiaan. "Sinä, oi ylijumala, ammut salamoita silmistäsi, minulla on valtikka joka muuttaa ihmisen luut vedeksi. Mihin tässä kielitaitoa tarvitaan?"

Pitkän, epämiellyttävän hiljaisen hetken jälkeen Dionysus, viinin ja laulun ja hauskanpidon jumala, nosti päänsä viinikupista ja sanoi: "Jaa tuo kallisti? Selvää kreikkaa. Opin tuolla Zenon tavernassa tai mitä tuo nyt oli. Selvää pässinlihaa."

Zeus rypisti kulmiaan. "Tahdotko sinä juoppolalli sanoa että tässä verrattoman kauniissa kultaisessa omenassa lukee pässinlihaa?"

Jossain kaukana, mutta ei kovin kaukana, jyrähti ukkonen, ja välähti salama.

Dionysus naurahti hermostuneena. "Ei toki, oi ylijumala, jumalista suurin, ken olet erittäin päättäväisesti jumalista suurin. Ei toki. Vaan kallisti on kreikkaa ja, äh, se on viesti: se tarkoittaa, kaikkein kauneimmalle."

Joka sana oli tuskin ehtinyt hänen suustaan, kun kolmesta jumalallisesta kurkusta kajahti huuto: "Minulle!"

Nämä kolme olivat Athena, viisauden jumalatar, jolla jostain syystä oli aina pöllö harteillaan, ja tämän vuoksi hartiahuivi aina pesussa; ja Hera, jumalten kuningatar oman ilmoituksensa mukaan; ja Afrodite, korkeakampauksinen varhaisempien aikojen Paris Hilton.

Kolmikon kukin jäsen katsoi kahta muuta, ja huoneen lämpötila tippui pakkasen puolelle.

"Oi ylijumala, aviojumalani", Hera sanoi, "tässä on nyt jonkinlainen sekaannus. Selvästikin tämä kaikkein kauneimmalle tarkoitettu ihana esine on tarkoitettu —"

Ja taas kajahti kolmesta kurkusta: "Minulle!"

Tässä vaiheessa Ares tuhahti, ja lähti ulos; Hebe huokaisi helpotuksesta ja aloitti uudestaan juomatarjoilun.

Puolet loppujuhlasta kului siihen kun kukin kolmikosta vuorollaan esitti perusteluja sille miksi juuri hän oli kaikista kaunein; koska kukin perustelu oli yhden esittämä ja kahden vastaanväittämä, ei yksikään saavuttanut demokraattista kansalaistarsuosiota.

Hera toi salaman selässä filosofi Parmenideen paikalle kertomaan Heran kauneudesta; Afrodite huomautti että sokean filosofin sana kauneudesta ei ollut kovinkaan paljon.

Afrodite sitten kertoi siitä kuinka hänen nimessään palvottiin kaikenlaista kauneutta ja suloutta; johon Athena sanoi että tässä painoi enemmän osallistuvien ihmisten kauneus, tai paremminkin heidän huumehöyryinen himonsa.

Ja sitten Athena esitti Ateenan asukkaiden enemmistömielipiteenä että hän oli kaikista kauneista kaunein; johon Hera sanoi päätään pudistaen että jumalattaren oman kaupungin tietyn vaurauden omaavien vapaiden natiivimiesten mielipide ei vielä ollut kovinkaan vakuuttava äänestystulos. Ja kaiken aikaa Zeus ja muu Olympos seurasivat tätä, muu Olympoksen väki kyllästyen ja masentuen; Zeus ärtyen yhä enemmän; ja synkät tummat ukkospilvet kerääntyivät mustiksi torneiksi ja taivaslinnakkeiksi jumalten kaupungin ylle.

Kuten sanottua, tätä jatkui puolet loppujuhlasta; loppujuhlan toiseen puolikkaaseen päästiin paljon turhauttavan inttämisen ja riitelyn jälkeen kun Zeus nousi istuimeltaan, huusi kovaan ääneen, ja sai suunnattoman, hänen päänsärkyään symbolisoivan ukkosmyrskyn räjähtämään täyteen raivoonsa Olympoksen ylle.

Sateen piiskatessa jumalten koteja, ja salamoiden pistellessä rumia sanoja taivaiden kupoliin, ylijumala sanoi näin: "Että tästäkin on pakko tehdä näin vaikeaa! Ottakaa joku yksi kuolevainen, menkää, ja kysykää siltä! Vaikkapa — tuo!"

Ja hän istui alas, ja juhla jatkui; kolme jumalatarta poistui hänen osoittamaansa suuntaan, ja ukkosmyrsky laantui.

Kauempana puolestaan Paris, Troijan kuninkaan Priamin poika, oli tekemässä jotain joka välittömästi kaikkosi hänen mielestään kun hän näki kolmen jumalattaren, vähäpukeisen ja kaikin puolin kauniin ja sulokkaan, laskeutuvan taivaista häntä kohti.

Jossain lähistöllä eräs vuohipaimen heitti keppinsä maahan ja kirosi sitä miten kuninkaanpoikia aina suosittiin ja hyysättiin; ei ikinä tullut pässinlihan tuottajille mitään hyvää, ei.

Kuten toisaalla kerrotaan, kukin kolmesta jumalattaresta — viisas Athena, ylväs Hera, ja vähäpukeinen Afrodite — houkuttelivat Parista vuorollaan, ja tietenkin lahjoivat häntä parhaansa mukaan. Afroditen lahjus oli vähäisin mutta parhaiten valittu: jos hän olisi jumalattarista kaunein, saisi Paris kauneimman kuolevaisen naisen vaimokseen.

Paris haksahti tähän, eikä huomannut kysyä kuin vasta myöhemmin sitä miksi tämä hänen omakseen ja puolisokseen ottama kaunis nainen Helen oli arvonimeltään Spartan kuningatar, Spartan kuningas Menelaus kun tunnetusti oli naimisissa oleva äkki- ja pitkävihainen mies. Helen oli liian kaino kertoakseen asiasta, tai sitten vain Afrodite-maisen romanttisen ihastuksen mykistämä; tilanne selvisi, ja mutkistui, kun Menelaus sai kuulla että hänen kaunis nuori vaimonsa ei ollutkaan hänen kanssaan kolmatta viikkoa leikkisästi piilosilla Spartan linnakkeessa, vaan oli jonkin troijalaisen prinssipojan raskaana vaimona toisellapuolen Egeanmertä.

Josta sai alkunsa vaimon takaisinryöstö jota kutsutaan Troijan sodaksi: kuolemaa, hävitystä ja katkeruutta yli kaiken mitä ihmissanat voivat ilmaista tai mitata — Troijan tuho, ja Pariksen ja Helenin ja Menelauksen kuolemat, ja sellainen hävityksen kauhistuksen tuhonlöyhkä että itse jumalatkin kavahtivat ja poistuivat takavasemmalle oksentamaan ja muuten voimaan pahoin.

Toisaalla puolestaan Afrodite katsoi kaunista heijastustaan kultaisen omenan kiiltävästä pinnasta, ja lauloi itsekseen: "Oops! I did it again!" — ja Eris istui rajattomassa omenatarhassaan, kasvot heijastaen lukemattomien kultahedelmien sisäistä elävää hohdetta; ja hän nauroi.

(Säveltänyt ja sovittanut O. Toivanen. Hukattua aikaa ei korvata.)

Miten tämä sitten puolestaan liittyy mihinkään, tai erityisesti siihen miksi tämä lemmon omena on näiden sivujen taustakuvana, on siten, että on olemassa Diskordianismiksi (Discordianism) kutsuttu moderni ajatussuunta, joka palvoo tuota tarinan Eris-jumalatarta; Discordia on hänen roomalainen nimensä; hail Eris! Ave Discordia! Iä iä! ja niin edelleen.

Diskordianismi on, riippuen siitä keneltä asiaa kysyy, joko suunnaton vitsi, kokoelma suunnattomia vitsejä, jotain jota tekevät ihmiset joilla ei ole parempaa tekemistä, tai sitten se ainoa oikea uskonto. Jos se on tämä viimeinen, se voi olla esim. harvinaisen absurdi zen-buddhalaisuuden muoto; tai sitten vain ateistinen tapa keksiä itseä auttavia ilmaisumuotoja ilman että haksahtaisi uskomaan että niillä on olemassaoloa muuten kuin vain käyttäjän oman pään sisällä. Allekirjoittanut on Richard Dawkins-luokan ateisti; mutta kun on myös humoristi niin mielellään julistaa outoa dogmaa, ja mitä oudompaa, sen parempi.

Tai: Bobby Henderson keksi vuonna 2005 Flying Spaghetti Monster (FSM, Lentävä spagettihirviö)-ideologian näyttääkseen että jos kreationismia (luomisoppia) saisi tiedetunnilla opettaa evoluution rinnalla, niin jäisi vastattavaksi se kysymys millaisten luojaotusten väitetty luomistyö olisi opettamisen arvoista ja tieteellistä. Olisiko lentävä spaghettihirviö yhtä kelpo luoja kuin Jahve? Jos ei, niin miksi? Mikä tekisi yhdestä uskonnosta "paremman" tai legitiimimmän kuin toisesta?

Tähän ateistin vastaus on, yhtä ja samaa huttua ovat kaikki; helvettiin siitä tiedeluokkaa sotkemasta, uskonnontunnilla voitte sitten puhua pehmeitä niin paljon kuin vain tahdotte. Järkevän ei-ateistin vastaus on sama, mutta kauniimmin muotoiltu: siinä kunnioitetaan ihmisten ja yhteisöjen perinteitä ja transkendentin realiteetin iäistä kaipuuta, ja sitten pyydetään poistumaan tiedepodiumilta ennen kuin alkaa lätty lätisemään, tällaisessa retoris-debattisessa mielessä.

Ainakin osassa diskordiaanista touhua on kyse tällaisesta samanlaisesta luovasta (ja erittäin transkendentisti illuminoivasta!) parodiasta, joka vain on spagettihirviötä vanhempaa ja vähemmän selvästi vitsiä; mutta olipa tai ei, sitä ei varmastikaan saa osallistujista mitenkään irti.

Sanotaanhan jo muinaisen kiinalaisfilosofi Hung Mungin pitäneen tapanaan läimiä molemmin käsin takapuoltaan ja voivotella suureen ääneen tietämättömyyttään; ei hän tehnyt sitä siksi että muut huomaisivat kuinka muodokas hänen gluteus maximuksensa oli, vaan siksi että toiset ehkä huomaisivat jotain olennaista. Hänen imagollaan ei niin ollut väliä. (Tai sitten häneltä vain unohtuivat turhan usein lääkkeet — filosofia on ajoittain tällaista, kuten jokainen Friedrich "Mitkä viikset? Minulla on marsu!" Nietzschen kylmän katseen kohdannut voi aavistaa.)

Diskordianismi on kuin Front Deutscher Äpfel (saksalainen natsiparodiapuolue) tai Laibach ja Rammstein (slovenialainen ja saksalainen yhtye; molemmat sotilaalliseen ulkonäköön ihastuneita ja sen ajatusmaailmaan inhottuneita), tai kuin Lordi (suomalainen yhtye; olet saattanut kuulla) naamareinensa — asia ei parane selittämällä ja näyttämällä enemmän. Mikäli joku ymmärtää asian; hyvä — mikäli ei, niin omapahan on ongelmansa. (Lukija tuskin on kuullut Mr. Lordin missään sanovan että hän ei oikeasti ole lappilainen helvetindemoni jolla on lonkeroita ja pentagrammi kasvojen paikalla. Jos se täytyisi jollekulle sanoa, niin olisiko siitä tälle mitään apua?) Jos ei selittämättä ymmärrä että FDÄ:llä on sanottavaa politiikan eräistä pelaajista ja ihmisluonnosta yleensäkin; jos ei ymmärrä että Rammsteinin väki ei ole natseja vaan vain leikkii sotilasasuilla ajaen (milloin ajaa) aivan eri ajatussuuntia ja koettaa epäsuorasti herättää aivan erilaisia ajatuksia… niin, jos näitä ei näe, niin turha selittää. Vitsit, ja filosofia, latistuvat jos niitä joutuu selittämään. Jää katsojalle ottaako asian viihteenä, filosofiana vaiko sinä miltä se päällisin puolin näyttää.

Josta kaikesta tietenkin seuraa se kysymys että, johtuen tämän "uskonnon" individualistisesta luonteesta, onkohan näin että on olemassa paljonkin oikeasti teistisiä (ko. jumalattaren olemassaoloon uskovia) diskordiaaneja?

Luultavasti on; Eris heitä siunatkoon. (Osa ongelmaa on se, että jos jopa sen myöntänyttä diskordiaania syyttää ateistiksi, tämä luultavasti ilomielin raiskaa Karen Armstrongin ja Juha Pihkalan logiikkaa osoittaakseen että hän ei ole uskoton vaan uskomattoman uskova kenoottinen kenotaafikko; se että hän ei sano mitään kertoo enemmän kuin mikään muu siitä että hän on oikeassa; ja hän ei ole ateisti, hän vain täyttää kaikki sen tunnusmerkit.)

(Toinen osa ongelmaa on tämä diskordiaanien individualismi: jokainen d. on aito ja virallinen paavi, jonka ensimmäinen toimenpide virassa — ai niin, täten nimitän Sinut Diskordiaaniseksi Paaviksi; kortin saat tästä; mene ja käännytä lähipiirisi — on julistaa kaikki muut diskordiaanit harhaoppisiksi skismaattis-kerettiläisiksi joiten puheita ei kannata uskoa tai ottaa muuna kuin vain aasien vinkunana ja illuminati-kätyrien valehteluna.)

(Jos lähipiirin käännytykseen tarvitsee heilutettavaa kirjaa, siihen on saatavilla:

Näitä parempi humoristis-teologisen (vai teologis-parodisen? skeptis-humoristisen? vaiko vain inko-herenttisen?) ajattelutavan esittely on Robert Anton Wilsonin ja Robert Shean kulttiklassikko, Illuminatus!-trilogia, joka on aivan muutenkin aivan poskettoman hyvä kirja (linkki Amazoniin). Illuminatus! on myös suomennettu; en tiedä miten onnistuneesti. Jos näillä eväillä ei kristityt ja muut jumalatarettomat pakanat käänny Totuuden valoon, niin ei millään.)

Tämä allekirjoittanut diskordiaani rakastaa jumalatartaan ja palvoo häntä ja saa hänestä suurta lohtua ja ajatusapua, näin tällaisena abstraktina ideana, Luthien Tinuvielin ja Sherlock Holmesin tasolla ("What would Sherlock do?"), mutta on nähnyt sen miten teologia voi sotkea ihmisen pään niin monta kertaa että ei tahdo vahingossakaan sanoa uskovansa muuhun kuin miellyttäviin varjoihin oman päänsä sisällä. Yhdellä varjoista vain saattuu olemaan käsi ojossa, ja kämmenellä kultainen omena.

(Ja yksi tällaisen teistisen diskurssin ongelmista — sen lisäksi että huomaa käyttävänsä sanoja kuten "diskurssi" vaikka selvempiäkin sanoja olisi — on se, että on niin vaikeaa sanoa mielipidettään ilman että se olisi välittömästi täysin väärintulkittavissa. Kuka sen varjon sinne mieleen laittoi, voi esimerkiksi kysyä; tähän vastaus on Homer Simpsonin "d'oh!", ja kommentti että se on siellä simpanssin aivossa siksi että simpanssi on simpanssi ja sillä ei ole kovin hyvät aivot; ei tässä olla mitään jumalaa tai jumalatarta maton alle piilottamassa tai maton sisässä sisään kantamassa, ihan oikeasti.)

Alaviite — kielestä

Englanniksi sanotaan että "I am, yam I am, a Discordian; that is, I believe the Discordian catma, and worship Eris, she who is Discordia. (Discordians have no dogma, only catma, and if you say otherwise we shall declare a catwah on you, you infidel!)"

Luultavasti suomeksi olisi hyvä sanoa että "Minä olen, totisesti, diskordiaani; se on, uskon diskordiaaniseen/siin uskon(n)oppiin, ja palvon Eristä, ken on Discordia nimeltään. Tai Diskordia, riippuu siitä keneltä kysyy." Voisi myös sanoa, jos se ei olisi väärin, että "olen diskordialainen", tai "olen diskordilainen".

(Epäsointulainen? Eripurilainen?)

Koska tilanne on suomenkielisessä diskordiaani-maailmassa sama kuin laajemminkin, so. kehenkään ei voi luottaa, niin konsensusta nimistä ei ole, eikä tule. Sitten kun saan itseni tuolista irti ja käännän pyhän Principia Discordian suomeksi niin luultavasti ajattelen asian selväksi. Sitten jokainen muu diskordiaani saa tietää ainakin yhden varman lain jonka lailla asia ei ole.